Blogi

05.02.2023

Lisää mietteitä koulumaailmasta

Media nosti tällä viikolla esille yliopistonlehtori, Aino Saarisen, väitöskirjan yli kahden vuoden takaa. Väitöskirjassaan Saarinen kyseenalaisti avoimet opiskelutilat, digitaalisten oppimateriaalien ylivertaisuuden korostamisen oppimisvälineenä, itseohjautuvuutta vaativien oppimismenetelmien ylimitoitetun käytön perusopetuksessa ja näihin liittyviä muita asioita. Itse muistan lukeneeni tuloksia tyytyväisenä pari vuotta sitten, koska ajattelin, että nyt viimein kentän esille nostamat haasteet saavat lihaa luun ympärille myös tiedemaailmasta ja kouluhenkilökunnan ”höpinät” aletaan ottaa tosissaan. Surullista kyllä, tieteellinen tutkimuskaan ei riittänyt ottamaan opettajien huolia tosissaan – päättäjät ja johtavat virkamiehet jatkoivat kouluhenkilökunnan huomioiden sivuuttamista ja yhä edelleen koulun ulkopuolisten tahojen näkemyksillä on painoarvoa enemmän kuin koulun väen kokemuksilla ja näkemyksillä. 


Itse olen suuri teknologian ystävä ja näen sen olevan ratkaisu moniin ihmiskunnan haasteisiin. Kuinka paljon sillä jo onkaan saatu aikaan ja mitkä rajattomalta tuntuvat mahdollisuudet meillä on. Ympäristöasiat, ilmastonmuutoksen torjuminen, hoitoala, lääketiede, rakentaminen, koko maapallon väestön ruokkiminen jne. Jotta teknologinen kehitys jatkuu nykyisenlaisena, tarvitsemme ihmisiä, jotka osaavat sitä kehittää. Algoritminen ajattelu syntyy ihmisen päässä ja ajattelu itsessään ei tarvitse minkäänlaista laitetta tuekseen. Laitteet tulevat kuvioon siinä vaiheessa, kun ajattelua aletaan siirtämään niihin. Ensin pitää olla kyky ajatella ja pohtia pitkäjänteisestikin ja esimerkiksi välittömiä palkintoja antava pelimaailma dopamiinimyrskyineen ei pitkäjänteisyyttä kehitä. Ehkäpä keinoäly alkaa joskus hoitaa ajattelua ihmisen puolesta, mutta joku sen keinoälynkin luo. Onko meillä varaa siihen, että tulevaisuudessa meillä on ”ajattelun harvainvalta”, jossa pieni osa ihmisistä pystyy vaikuttamaan ja suuri massa toimii keinoälyn varassa? Ehkä hieman liioiteltu dystopia, mutta pelottava sellainen. 


Saarisen väitöskirja tukee mielestäni ajatusta siitä, että koulussa on kuljettu liikaa siihen suuntaan, jossa lapset nähdään pikkuaikuisina, jotka on varustettu samanlaisilla neurologisilla valmiuksilla kuin biologiset aikuiset. Koulumaailmaan on syötetty ulkopuolelta ajatuksia siitä, miten lapsen pitäisi käyttää oppimisessaan menetelmiä, joihin hänellä ei ole vielä oikeasti valmiuksia. Tiettyjen kehitysvaiheiden yli ei pitäisi hypätä, sillä niillä kaikilla on merkitys oppimisen ja ajattelun kehittymisen kannalta. Esimerkiksi itseohjautuvuutta on hyvä harjoitella pieninä annoksina, mutta se ei saa olla oppimisen ja opetuksen keino vaan yksi asia, jota harjoitellaan ikätason mukaisesti. Lapsen kannalta on myös kohtuutonta olettaa hänen etsivän itsenäisesti tietoa asiasta, josta hän ei edes tiedä, mihin se liittyy. Pitää olla jonkinlainen  opettajan opetuksella ja ohjauksella rakennettu tietopohja ennen kuin voi lähteä sitä tietoa soveltamaan. Ja perusopetuksessa tämä tietopohja on juuri se tärkein rakentamisen kohde. Keskiasteelle siirryttäessä tietoa voidaan lähteä sitten enemmän itsenäisesti soveltamaan ja sielläkin ottaa huomioon se, että etuaivolohko kehittyy 25-vuotiaaksi asti. 

Opetussuunnitelmahan on sinänsä väljä eikä velvoita kuntia rakentamaan luokattomia kouluja ja isoja avoimia tiloja. Opetussuunnitelma ei myöskään kiellä opettajajohtoista opetusta. Suurimmat haasteet ovatkin ehkä syntyneet siitä, että konsulteille ja koulumaailmaa tuntemattomille tahoille on annettu valtaa kuntatasolla ja kuntapäättäjät sekä johtavat virkamiehet ovat hurmioituneet enemmän konsulttien kuin kentällä toimivien, asioita reaalielämässä havainnoivien asiantuntijoiden eli opettajien ja koulun muiden aikuisten ajatuksista. 

Aino Saarinen teki tutkimuksen, joka aiheutti valtavan kohun - hän kertoo, mitä ajattelee koulusta juuri nyt

Copyright 2024 © Satu Paananen
Yksityisyydensuoja ja evästeet

Jätä viesti