Blogi

02.02.2023

Mietteitä koulumaailmasta

Sain ilokseni kutsun Salon suurimman lukion, Salon lukion, oppilaskunnan hallituksen järjestämään vaalipaneeliin 2.3. Ilo oli erityisen suuri siksi, että omasta koulustani kyseiseen lukioon siirtyy suurin osa lukioon menijöistä, joten pääsen jakamaan ajatuksiani nuorille, joilla on jo minusta jonkinlainen mielikuva hyvin erilaisessa roolissa – erityisopettajana ja oppilaskunnan ohjaavana opettajana. Ilo se on myös siksi, että pääsen puhumaan ympäristöön, joka on itselleni varsin tuttu ja turvallinen. Koen myös koulutukseen ja nuoriin liittyvät asiat vahvuuksinani ja pysyn puhumaan niistä myös kokemuksen kautta. 


Laaja sivistys ja korkea tutkimuksen taso ovat olleet Suomen valttikortteja kautta sotienjälkeisen historian. Laki peruskoulusta nykyisenmuotoisena säädettiin 1968 ja sen kaunis ajatus on ollut lisätä tasa-arvoisuutta ja tasata perhetaustojen eroja. Se on ilmeisen hyvin onnistunutkin 1990-luvulle asti ja Pisa-tutkimukset ovat vahvistaneet käsitystämme siitä. Nyt olemme jo jonkin aikaa saaneet huolestuttavaa viestiä siitä, että osaamiserot ovat alkaneet kasvaa. Kentällä tästä on tehty jo pitkään huomioita, mutta nyt siitä onneksi on myös tutkimuspohjaista tietoa, joka tukee kentän havaintoja. Eri tahot ovat nyt kilvan alkaneet etsiä syitä osaamiserojen kasvamiselle. Lapsiperheköyhyys, yleinen pahoinvointi yhteiskunnassa, digilaitteet, osattomuus, opetussuunnitelmien jatkuva laajentuminen ja muutos, koulun ulkopuolisten tahojen päätösvalta koulun asioissa, suorituskeskeinen yhteiskunta, resurssien jatkuva leikkaaminen sekä monet, monet syyt puhututtavat ja omasta mielestäni esiin on nostettukin varsin oikeasuuntaisia asioita. Ja hyvä, että nostetaan. Enää ne eivät ole pelkästään opehuoneiden kiukkupuheita vaan julkiseen keskusteluun hyväksyttyjä ja vakavasti otettavia aiheita. 


Peruskoulu kertoo jo nimenäkin siitä, että siellä opetellaan perustietoja ja -taitoja, jotka antavat valmiuksia siirtyä eteenpäin opiskelemaan kohdennetummin niitä omia kiinnostuksen ja taidon kohteita. Peruskoulun yksi ihan keskeisimmistä taidoista tulisi olla lukutaito ja sitä pitäisi voida kerrata juuri niin kauan kuin tarpeen, vaikka sitten jonkun muun asian kustannuksellakin. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että lukutaidottomat nuoret siirtyvät luokalta toiselle kunnes he putoavat viimeistään peruskoulun jälkeen systeemistä. Lukutaito on täysi välttämättömyys yhteiskunnassa, jossa yhä useampi toiminto on digitaalinen ja edellyttää sitä, että ihminen itse osaa hoitaa sen ohjeiden avulla. 


Tukea kaivataan monesti juuri siihen koulun alkuun. Ensimmäisinä kouluvuosina oppilaalle muodostuu identiteetti hänestä itsestään koululaisena ja sillä voi olla hyvin kauaskantoisia seurauksia, jos kokemus on se, että ei opi eikä pysty oppimaan. Tähän kohtaan mielestäni kaivataan panostuksia. Huolestuneena olen myös seurannut tiedeyliopistojen tilannetta. En ymmärrä, miten Suomella on varaa menettää huippututkijoita ja sitä kautta huippututkimusta leikkaamalla yliopistojen rahoitusta ja hankaloittamalla tutkimuksen tekemistä. 


Perusasiat pitäisi saada keskiöön peruskoulussa ja toisaalta huippututkimukselle luoda sellaiset puitteet, että tutkijat voivat keskittyä siihen. Siinä välissä on paljon erilaisia polkuja, jotka hyötyisivät siitä, että perusasiat olisi hoidettu kuntoon ennen siirtymistä keskiasteen ja korkea-asteen opintoihin. Siellä kun pitäisi oikeasti kyetä jo keskittymään muuhun kuin niihin perustaitoihin. 

 

Tässä hieman ajatuksia älylaitteista aivotutkijan näkökulmasta: 

Aivotutkija: Jo pelkkä kännykän näkeminen voi rasittaa keskittymiskykyä

Kännykkä kasvoi käteen

Lukutaitoasiaa:

Lukutaito on muutakin kuin lukemista

Copyright 2024 © Satu Paananen
Yksityisyydensuoja ja evästeet

Jätä viesti